sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Liikenneryhmän hankkeelle "Kävellen kauppaan, pyörällä postiin" rahoitusta



Liikenneryhmä on tehnyt Linea Konsultit Oy:n kanssa liikkumisen ohjauksen ohjelmaan hanke-ehdotuksen "Kävellen kauppaan, pyörällä postiin - yhteistoimintamalli lähiasiointireittien kehittämiseksi". Hanke hyväksyttiin rahoitettavaksi!

Hankkeen avulla saamme apuvoimia reittien kehittämistyöhön, opaskartan laadintaan ja eri toimijoiden yhteistyön kehittämiseen. Myös HSL ja Kannelmäen kauppakeskus ovat lupautuneet rahoittamaan hanketta pienellä osuudella. Liikkumisen ohjauksen tavoitteena on edistää kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikenteen käyttöä.

Hankkeen tavoitteena on kehittää Pohjois-Haaga ja Lassilan jalankulun ja pyöräilyn reittejä ja asiointiympäristöjä yhteistyössä asukkaiden, paikallisten yrittäjien ja kaupungin virkamiesten kanssa. Työssä otetaan huomioon myös joukkoliikenne.Yrityksillä on mahdollisuus profiloitua kestvän liikkumisen ja lähellä asuvien asukkaiden hyvinvoinnin edistäjinä ja samalla parantaa asiakasuskollisuutta.Taustalla mm. Pohjois-Haagan läpiajoliikenteen aiheuttamat ruuhkat, joihin Prisman laajentuminen osaltaan vaikuttaa: ruuhkia on mahdollista hillitä monin keinoin, yksi niistä on kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön edistäminen

Hankkeen sisältö:
  • Alkukartoitus: yritysten kiinnostus ja toiminnan reunaehdot
  • Yhteistoimintaverkoston luominen: asukkaat, yritykset, kaupunki/viranomaiset
  • Asiointireittien kehittämissuunnitelma ja kaupunginosan reittikarttaluonnos: reittikartta julisteena hyödynnettävissä eri paikoissa, tulevaisuudessa tämän pohjalta voidaan toteuttaa opaskartta
  • Kampanjointi: mm. Pohjois-Haaga päivä, Pyöräilyviikko, Liikkujan viikko
  • Yhteisöllisen kehittämisen toimintamalli: toimintamalli hyödynnettävissä myös muualla
Hanke tukee liikenneryhmän ensimmäisen teeman (kävely- ja pyöräilyreitit) työstämistä. Hanke ei kuitenkaan kata liikenneryhmän koko toimintaa, vaan liikenneryhmä käsittelee kävely- ja pyöräilyreittien lisäksi myös muita aiheita ja näkökulmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti